Erityisohjaaja – lastensuojelu

Etsimme erityisohjaajaa suoraan ja vakituiseen työhön lastensuojeluun asiakkaallemme Liminkaan, 25 km Oulusta etelään. Sinulla tulisi olla AMK-tasoinen tutkinto ja voit olla koulutukseltasi esimerkiksi sosionomi, sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi tai omata muun soveltuvan korkeakoulututkinnon. Kyseessä on valtion alaisuudessa toimiva, sekä henkilöstön että asiakkaiden keskuudessa arvostettu Valtion koulukotien lastensuojeluyksikkö, joka tuottaa erikoistuneen lastensuojelun, erityisen huolenpidon ja erityisopetuksen palveluita.

Tässä tehtävässä pääset osaksi moniammatillista ja kehitysmyönteistä tiimiä. Työssä onnistumista ja hyvinvointia turvaa muun muassa laajat koulutusmahdollisuudet, johdon vahva tuki, hyvä resursointi sekä erityisen korkea panostus turvallisuusasioissa. Työntekijänä sinulla on mahdollisuus hyvään palkkakehitykseen. Yksikössä on käytössä omat lääkäri- ja psykologipalvelut asiakkaille ja sinun tukenasi toimii aina monialainen tiimi, johon ohjaajien ja valvojien lisäksi kuuluvat mm. oman osaston tiiminvetäjä,  erityisluokanopettaja ja koulunkäynninohjaaja, sekä yksikön oma sosiaalityöntekijä, psykologi, sairaanhoitaja, erikoislääkäri sekä vastaavat ohjaajat. Hoitosuhdeluku on vähintään 2.1. Työ on kaksivuorotyötä, painottuen iltaan.

Lisätietoja työn sisällöstä: 

Erityisohjaaja vastaa lapsen tai nuoren hoito- ja kasvatussuunnitelmasta ja arvioi nuoren avun tarvetta. Hän tukee lapsen tai nuoren asettumista, pysähtymistä ja rauhoittumista hoitojaksolle. Lapsen tai nuoren omaohjaajana hän vastaa hoitoprosessin etenemisestä. Erityisohjaaja tuo oman näkemyksensä lapsen tai nuoren moniammatilliseen hoitoon ja seuraa sen etenemistä sekä vaikuttavuutta. Hän huolehtii asiakaskohtaisesta dokumentoinnista sekä lääkehoitosuunnitelman mukaisesta lääkehoidosta sekä huolehtii, että vanhempien, sijaishuoltopaikan, sosiaalityöntekijän ja muun verkoston välinen yhteistyö toimii.

Tämän työn parhaita puolia ovat:

  • Työyhteisö, jonka työtyytyväisyys ja henkilöstön kokemus omista vaikutusmahdollisuuksissa työssä ovat korkealla tasolla.
  • Kattavat täydennyskoulutusmahdollisuudet; mm. traumakoulutus, perhetyönkoulutus, DKT, nepsy ja päihdetyö.
  • Monipuolinen tuki itsensä kehittämiseen ja uusien työkalujen hyödyntämiseen työssä onnistumisen tukena.
  • Mahdollisuus hyvään palkkakehitykseen vakituisessa työssä.
  • Työnantajan laajat panostukset henkilöstön hyvinvointiin ja palautumista ja hyvinvointia tukeviin palveluihin; käytössäsi on mm. Smartum-setelit virkistymiseen sekä mahdollisuus säännölliseen työnohjaukseen.
  • Henkilöstön toiveet huomioiva työvuorosuunnittelu, jolloin saat itse vaikuttaa todella paljon työvuoroihisi.
  • Kattava työterveyshuolto.
  • Monipuoliset panostukset henkilöstön huomioimiseen ja yhteisiin tapahtumiin.
  • Polkupyöräetu.

Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Alla tiivistetysti tästä työmahdollisuudesta:

Työnkuva: Erityisohjaajan työtehtävät lastensuojelun yksikössä. Kyseessä on suorarekry asiakasyritykseemme.
Työmäärä: Kokoaikainen.
Työaika: Kaksivuorotyö, painottuen iltoihin.
Aloitus: 1.2.2023 tai sovittavissa.
Kesto: Toistaiseksi. 
Palkkaus:
2085-2712-3398 eur/kk tarkentuen haastattelun yhteydessä koulutuksesta ja tehtävästä riippuen. Palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta, sekä kokemuslisästä, lisäksi tulevat vuorotyölisät. Työssä myös mahdollisuus hyvään palkkakehitykseen.

Kysy tarkempia tietoja, niin kerromme mielellämme lisää!

Kiinnostuitko työpaikasta?

Ota yhteyttä niin jutellaan tarkemmin vaihtoehdoista.

Saara Sirén saara.siren@medikumppani.fi

Haluan lisätietoa tästä työpaikasta

    Saatat olla kiinnostunut myös näistä

    Tehtävä Alue Työnkuva Työmäärä Kesto
    Erityisohjaaja - lastensuojeluLiminka, Pohjois-PohjanmaaLastensuojelu
    Nuorisopsykiatria
    Päihdetyö
    Kokoaikainen
    Toistaiseksi