Lääkäri – Vuorelan koulukoti Nummelassa
Avoin työpaikka: Lääkäri – Vuorelan koulukoti Nummelassa
Etsimme lääkäriä heinäkuun 2025 sijaisuuteen Vuorelan koulukotiin Nummelaan.
Lääkärin työt sijoittuvat heinäkuuhun 2025, mutta töitä voi olla sen jälkeenkin. Kyseessä on lääkärin sijaisuus. Työmäärä on 15 tuntia kuukaudessa.
Valtion koulukodit ovat vaativan sijaishuollon ja vaativan erityisen tuen perusopetuksen valtakunnallisia palveluntuottajia. Valtion koulukotiyksiköitä ovat Lagmansgården (Pedersöre), Limingan koulukoti (Liminka), Sairila (Mikkeli), Sippola (Kouvola) ja Vuorela (Vihti).
Valtion koulukotien toiminnasta on säädetty Laissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisista lastensuojeluyksiköistä (1379/2010). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä koulukodeissa järjestettävän perusopetuksen osalta Opetushallitus vastaavat koulukotitoiminnan tulosohjauksesta.
Valtion koulukodeissa työskentelee noin 350 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Moniammatillisessa organisaatiossa työskentelee erilaisissa tehtävissä monen alan asiantuntijoita, kuten perheterapeutteja, sosionomeja, sairaanhoitajia, yhteisöpedagogeja sekä erityisluokanopettajia, koulunkäynninohjaajia, sosiaalityöntekijöitä, psykologeja ja lääkäreitä.
Valtion koulukodit järjestävät erityisen huolenpidon palvelua, jolla turvataan kaikkein vaikeimmissa elämäntilanteissa olevien ja haastavimmin oireilevien lasten hoito, huolenpito ja opetus. Valtion koulukodeissa voidaan antaa myös mielenterveyslaissa tarkoitettuja mielenterveyspalveluja lukuun ottamatta tahdosta riippumatonta hoitoa.
Valtion koulukodit ovat erikoistuneet tuottamaan palvelua, jossa sijaishuolto ja erityisopetus muodostavat kuntouttavan kokonaisuuden. Palvelun keskeisinä sisältöinä ovat lapsen kehitystason ja tarpeiden mukainen kasvatus ja ohjaus, erityisopetus, terveen psyykkisen kasvun tuki, perhetyö sekä päihdetyö. Sijoituksen syynä saattaa olla useita eri tekijöitä, kuten muiden (kuin alkoholin) päihteiden käyttö tai sen epäily, karkailu, väkivaltainen käyttäytyminen, psyykkinen oireilu ja mielenterveysongelmat, rikollisuus ja rikollinen elämäntapa sekä koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvät vaikeudet.
Lääkärin sijaisen tehtäviin kuuluu tavata lapsia ja arvioida sekä seurata lasten psyykkistä ja fyysistä vointia sekä hoidon tarvetta. Lääkäri tekee tarvittavat lausunnot ja jatkosuositukset asuinyksiköiden lapsille. Lääkärisijaisen työ kohdentuu erityisesti erityisen huolenpidon asuinyksikköihin, mutta myös vaativan hoidon asuinyksiköiden akuutteihin tarpeisiin. Lääkäri dokumentoi Mediatri Sagaan.
Vuorelan koulukoti sijaitsee Nummelassa, n. 50 km päässä Helsingistä. Pääkaupunkiseudulta ajaa Vuorelan koulukotiin keskimäärin reilussa puolessa tunnissa. Vuorela on profiloitunut mielenterveys- ja tyttöerityiseen työhön. Vuorelassa on vahva terveydenhuollon osaaminen. Koulukodissa työskentelee 13 sairaanhoitajaa.
Vuorelan koulukodin kaksi erityisen huolenpidon asuinyksikköä ovat kolmipaikkaisia ja neljä vaativan hoidon asuinyksikköä nelipaikkaisia. Asiakaspaikkoja on kaikkiaan yhteensä 22. Vuorelassa lääkärin sijaistuksen hankinta sijoittuu pääasiassa heinäkuun ajalle, mutta tarve voi ilmetä myös muina ajankohtina. Muista ajankohdista sovitaan tarvittaessa erikseen.
Lääkärin sijaiselta edellytetään:
– nuorisopsykiatrian erikoislääkäri tai päihdelääketieteen erikoislääkäri tai em. aloihin erikoistuva
(vähimmäisvaatimus)
– arvostamme kokemusta vaikeasti oirehtivien lasten kanssa työskentelystä
– arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyötaitoja
Alla tiivistetysti tästä työmahdollisuudesta: Lääkäri – Vuorelan koulukoti Nummelassa
Työnkuva: Lääkärin työt koulukodissa.
Työmäärä: 15 h/kk.
Työaika: Päivätyö arkisin klo 8-16 välillä.
Aloitus: 1.7.2025.
Kesto: 31.7.2025.
Palkkaus: Kokonaistuntipalkka (sis. lomakorvauksen ja -rahan).
Haun deadline: 22.4.2025 klo 12.
Kysy tarkempia tietoja!
Medikumppanista
Miksi kannattaa valita juuri meidät? Meillä voit sitoutua pitkäksi aikaa tai työskennellä lyhyemmän ajan. Sinä päätät, me joustamme! Saat oman henkilökohtaisen yhteyshenkilön, joka auttaa sinua kaikissa käytännön järjestelyissä ja tekee uuden työn aloittamisen mahdollisimman helpoksi.
- Koulutusraha ja kattava työterveyshuolto – Pidämme sinusta ja osaamisestasi huolta.
- Tunnetaitovalmennukset – Käytännön työkaluja oman jaksamisen ylläpitoon ja potilaan kohtaamiseen myös kiireen keskellä tai etävastaanotolla. Lue lisää!
- Gubbe-henkilöstöetu – Teemme yhteistyötä Gubbe Sydänystäväpalvelun kanssa ja tarjoamme työsuhde-etuna ystäväpalvelua työntekijöidemme ikääntyneille läheisille. Lue lisää!
Tule Medikumppanin työntekijäksi – annetaan hyvän huolenpidon kiertää.
Hyödynnä myös työnhakusi tueksi suunnittelemamme vinkkilista. Voit ladata sen maksutta täältä.

Kiinnostuitko työpaikasta?
Ota yhteyttä niin jutellaan tarkemmin vaihtoehdoista.
Heidi Larko heidi.larko@medikumppani.fi