Yleislääkäri – päihdelääkärin työ vuodelle 2023

Vantaalle etsitään yleis- tai erikoislääkäreitä päihdepalveluihin keväälle 2023. Toinen työjakso on aikavälillä 1.1.-31.6.2023 ja työmäärä kolme päivää viikossa, noin 7 h/päivä. Työ sijoittuu ensisijaisesti Tikkurilan päihdepoliklinikalle ja Tikkurilan Vinkkariin, mutta mahdollisesti on myös yksittäisiä päiviä päihdepoliklinikoilla Myyrmäessä, Martinlaaksossa, Myyrmäen Vinkkarissa tai Päihdevieroitusyksikössä. Työpäivät ovat alustavan suunnitelman mukaan tiistai, keskiviikko ja perjantai.

Päihdehuollon erityspätevyys tai muu vakaa kokemus päihdetyöstä katsotaan eduksi. Päihdepolikliinisessa työssä kokemus keskivaikeiden ja lievien mielialahäiriöiden ja ADHD:n hoidosta katsotaan eduksi päihdeosaamisen lisäksi. Potilastietojärjestelmänä käytämme Apottiin, ja tehtävissä käytetään sekä terveydenhuollon rekisterin avo- ja osastonäkymää sekä sosiaalihuollon näkymää. Tehtävässä on hyötyä, jos osaa käyttää Apottia. Lisäksi tehtävissä tarvitaan hyviä yhteistyötaitoja sekä hyvä suomen kielen taitoa.

Toisen lääkärin tarve on samalle ajanjaksolle 1.1.-31.6.2023 ja työmäärä on sama, eli kolme päivää viikossa (n. 7 h/päivä). Työ sijoittuu Martinlaakson päihdepoliklinikalle yhtenä päivänä ja Myyrmäen päihdepoliklinikalle 1,5-2 pv/viikko, ja Myyrmäen vinkkariin 0-0,5 pv/viikko 7 h/päivä. Mahdollisesti on myös yksittäisiä päiviä Tikkurilan päihdepoliklinikalla ja päihdevieroitusyksikössä. Työpäivät ovat alustavan suunnitelman mukaan maanantai, keskiviikko ja torstai.

Päihdehuollon erityspätevyys tai muu vakaa kokemus päihdetyöstä katsotaan eduksi. Päihdepolikliinisessa työssä kokemus keskivaikeiden ja lievien mielialahäiriöiden ja ADHDn hoidosta katsotaan eduksi päihdeosaamisen lisäksi. Myyrmäen päihdepoliklinikalla työ keskittyy opioidikorvaushoidon toteutukseen, joten kokemus opioidikorvaushoidon toteutuksesta katsotaan eduksi. Potilastietojärjestelmänä käytämme Apottiin, ja tehtävissä käytetään sekä terveydenhuollon rekisterin avo- ja osastonäkymää sekä sosiaalihuollon näkymää. Tehtävässä on hyötyä, jos osaa käyttää Apottia. Lisäksi tehtävässä tarvitaan hyviä yhteistyötaitoja sekä hyvä suomen kielen taitoa.

Työnkuva: Työtä päihdevieroitusyksikössä.
Työmäärä: 3 pv/vk (7 h/pv).
Työaika: Päivätyö arkisin.
Aloitus: 1.1.2023 tai sovittavissa.
Kesto: 30.6.2022 tai sovittavissa.
Kollegatuki: Kollegatukea on hyvin saatavilla.
Palkkaus: Kokonaistuntipalkka.

Kysy tarkempia tietoja!

Medikumppanista

Miksi kannattaa valita juuri meidät? Meillä voit sitoutua pitkäksi aikaa tai työskennellä lyhyemmän ajan. Sinä päätät, me joustamme! Saat oman henkilökohtaisen yhteyshenkilön, joka auttaa sinua kaikissa käytännön järjestelyissä ja tekee uuden työn aloittamisen mahdollisimman helpoksi.

  • Koulutusraha ja kattava työterveyshuolto – Pidämme sinusta ja osaamisestasi huolta.
  • Tunnetaitovalmennukset – Käytännön työkaluja oman jaksamisen ylläpitoon ja potilaan kohtaamiseen myös kiireen keskellä tai etävastaanotolla. Lue lisää!
  • Gubbe-henkilöstöetu – Teemme yhteistyötä Gubbe Sydänystäväpalvelun kanssa ja tarjoamme työsuhde-etuna ystäväpalvelua työntekijöidemme ikääntyneille läheisille. Lue lisää!

Tule Medikumppanin työntekijäksi – annetaan hyvän huolenpidon kiertää.

Kiinnostuitko työpaikasta?

Ota yhteyttä niin jutellaan tarkemmin vaihtoehdoista.

Heidi Larko heidi.larko@medikumppani.fi

Haluan lisätietoa tästä työpaikasta

    Saatat olla kiinnostunut myös näistä

    Tehtävä Alue Työnkuva Työmäärä Kesto
    Yleislääkäri tai erikoislääkäri – sairaalan osastotyö eri osastoillaEspooJulkinen
    Sairaala
    Kokoaikainen
    Osa-aikainen
    Sovittavissa
    Yleislääkäri tai erikoislääkäri – kotisairaalaHelsinkiJulkinen
    Vanhuspalvelu/Kotihoito
    Kokoaikainen
    Osa-aikainen
    Alle 12 kk
    Yleislääkäri – terveyskeskustyötä KeusotessaKeski-UusimaaJulkinen
    Terveyskeskus
    Kokoaikainen
    Osa-aikainen
    Sovittavissa
    Yleislääkäri – terveyskeskustyöTikkurilaJulkinen
    Terveyskeskus
    Kokoaikainen
    Alle 6 kk
    Yleislääkäri – päihdelääkärin työ vuodelle 2023VantaaJulkinen
    Päihdetyö
    Osa-aikainen
    Alle 12 kk
    Yleislääkäri – sairaalan osastotyöPääkaupunkiseutuJulkinen
    Sairaala
    Kokoaikainen
    Osa-aikainen
    Sovittavissa