Pandemian jälkeinen aika on haastanut terveydenhuollon ammattilaisten jaksamista niin Suomessa kuin maailmallakin. Asiakkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi on joustettu, venytty ja mukauduttu terveydenhuollon toimijoiden – teidän arjen sankareiden – toimesta jo pidemmän aikaa, myös ennen koronaa. Yksiköissä ympäri Suomea on paikattu alimiehitystä, otettu haltuun uusia rooleja ennätysvauhdilla, luotu moderneja toimintamalleja tyhjästä, käynnistetty uniikkia ja ennennäkemätöntä rokotusohjelmaa ja siinä samassa kohdattu, kuultu ja huolehdittu; kannateltu toinen toisiaan kaiken epävarmuuden keskellä. Työ jatkuu nyt hyvinvointialueille siirtymisen ja uusien organisaatioiden käynnistämisen myötä ja saa uusia muotoja. Epävarmuus ja jatkuvasti käynnissä oleva muutos on kuitenkin pysyvää ja sen puitteissa hoitotyötä harjoitetaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Näissä olosuhteissa, suuressa, koko toimialaa koskettavassa murrosvaiheessa ja kaiken elämän keskellä ei ole mikään ihme, jos sinusta rakas terveydenhuollon ammattilainen tuntuu joskus, että voimavarasi ovat hiipumaan päin. Kuka tahansa uupuisi sen taakan alla, jota sinä kannat harteillasi. Eihän meistä ketään ole tehty teflonista, ei sinuakaan, vaikka teetkin työssäsi melkoisia ihmeitä, ihan jokaisena päivänä. Tiedän myös, että haluat tehdä työsi parhaalla mahdollisella tavalla ja että jokaisen asiakkaan rauhallinen, kunnioittava ja empaattinen kohtaaminen on sinulle kunnia-asia, yksi suurimmista työhyvinvoinnin ja merkityksellisyyden kokemuksen lähteistä. Huomaan senkin, mitä sinun ei ehkä niin ääneen tule sanottua; miten syvää riittämättömyyttä koet ammattilaisena kaikista niistä tilanteista, joissa olosuhteet tai toimintaympäristö ei mahdollista parasta mahdollista työn jälkeä ja joissa et koe olevasi tarpeeksi asiakkaalle, asiakkaan omaisille, esihenkilöllesi, työkavereille, ja ehkä ennen kaikkea itsellesi. Silti haluan sanoa sinulle, että olet tehnyt parhaasi, juuri sillä hetkellä, niissä olosuhteissa, omien vaikutusmahdollisuuksien rajoissa ja niillä voimavaroilla, joita sinulla on siinä hetkessä ollut.
Ei siis mikään ihme, jos sinusta rakas terveydenhuollon ammattilainen tuntuu joskus, että voimavarasi ovat hiipumaan päin. Kuka tahansa uupuisi sen taakan alla, jota sinä kannat harteillasi.
Vaativa auttamistyö, jatkuva ristipaineissa eläminen ja mitä erilaisimmissa tilanteissa olevien asiakkaiden kohtaaminen nostavat väistämättä pintaan monenlaisia tunteita, myös niitä haastavalta tuntuvia, joiden kanssa voi olla vaikea pärjätä ja jotka tekisi mieli tukahduttaa, painaa piiloon. Myös asiakkaan kokeman kivun, surun, pelon ja neuvottomuuden kohtaaminen voi herättää itsessä vastustusta tai jopa ahdistusta. Epämiellyttävät tunteet myös nousevat ohikiitävässä hetkessä, jos esimerkiksi koet ammattilaisena huonommuutta, saat arvostelua osaksesi työkavereiltasi, tai jos asiakas käyttäytyy haastavasti, osoittaa tyytymättömyyttä tai kyseenalaistaa toimintaasi.
Tunteita ei kuitenkaan pääse piiloon. Tunnetutkimuksista maailmalta tiedetään, että mitä enemmän tunteita yrittää vältellä, sitä voimakkaammin ne meitä pinnan alla alitajuisesti ohjailevat. Ja aika usein tunteiden kieltäminen saa meidät itseasiassa toimimaan päinvastoin kuin haluamme, yhteyttä toisiin ihmisiin rikkovalla tavalla – korostamaan omaa erinomaisuuttamme, tarkoituksena sen varjolla peittää epävarmuutta, ärähtämään työkaverille tai töksäyttämään asiakkaalle, jättäen tämän kokemusmaailman huomioitta vaikkapa hoitopäätöstä tehdessä.
Tämä kaikki on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää, olemmehan me ihmiset psykososiaalinen kokonaisuus. Ja samalla tunteiden ohittaminen on iso riski hyvinvoinnillesi. Haastavien tunteiden kanssa eläminen niitä aidosti kohtaamatta, verottaa väkisinkin voimavaroja ja on pois sekä sinulta ammattilaisena, että hyvästä ja turvallisesta kohtaamisesta asiakkaan kanssa. Jos omia kielteiseltä tuntuvia tunteita on jatkuvasti työntämässä piiloon, voi siitä ajan saatossa seurata myös uupumista, tyhjyyden tunnetta, turhautumista ja empatiakyvyttömyyttä. Tosiasia on se, että ihmisen äärellä työskentely vaatii aina yhteyttä omaan inhimillisyyteen. Se mahdollistuu aktiivisen tunnetyön kautta. Ammatillisuus ei siis ole tunteiden kieltämisestä, vaan tunteiden säätelyä, jota ihmistyössä tarvitaan päivittäin.
Onneksi tunteiden säätelyssä voi myös aina tulla paremmaksi. Tässä 3 vinkkiä, joilla voit aloittaa matkasi tunnetaitoisempaan työarkeen terveydenhuollossa:
- Tiedosta ja havaitse: Huomaan kohtaamisessa epämiellyttäviä tunteita, joita tekisi mieli vältellä. Miten otan tunteen vastaan ilman että torppaan sitä? Miten kohtaan tunteen, en sivuuta, enkä sammuta? Vaan olen vain läsnä sille.
- Tunnista ja nimeä: Mitä tunne sanoo, mitä se yrittää viestiä, mistä tarpeesta se minulle kertoo? Olenko valmis kuuntelemaan?
- Tunnusta ja siedä: Nyt on näin, tältä minusta tuntuu. Näin koen asian. Tunne saa tulla, sitä ei tarvitse luokitella, siinä ei ole mitään pelättävää. Annan sen olla, otan sen vastaan ja katson mitä sillä on minulle sanottavaa.
Kun vahvistat omia psykososiaalisia taitojasi havaita, tunnistaa ja nimetä itsessä herääviä tunteita työarjen keskellä, vahvistat samalla myös asiakaskokemuksen ja työyhteisön hyvinvoinnin kannalta tärkeää empatiakykyä. Tunteen nimeäminen on myös toimiva tapa rauhoitella esimerkiksi omaa ahdistuneisuutta tai väsymystä kuormittavan hoitotyön arjessa.
Aivokuvantamisen avulla on tutkittu, että tunne, jota koet, rauhoittuu aivoalueella, kun sen nimeää ääneen. Samalla kun siis opit ymmärtämään tunteita, opit niiden säätelyä. Kun opit suhtautumaan tunteisiin tietoa antavina kokemuksina, ne parhaimmillaan vahvistavat omia voimavarojasi, syventävät luottamusta vuorovaikutustilanteissa sekä lisäävät onnistumisen kokemuksia kohtaamisissa.
Kaikki eivät voi tehdä suuria asioita mutta voimme kaikki tehdä pieniä asioita suurella sydämellä. Tunteiden rehellinen tarkastelu on yksi niistä ja siitä hyötyvät meistä jokainen.
Kirjoittaja Riikka Seppälä on Medikumppanin markkinointipäällikkö, joka toimii myös työyhteisö- ja tunnetaitovalmentajana.
