Jaana ja Sannamari Rämö ovat äiti ja tytär, jotka ovat muutaman mutkan kautta päätyneet samalle alalle ja työskentelevät molemmat fysioterapeutteina. Tässä jutussa pääsemme kuulemaan, mikä on saanut tyttären seuraamaan äidin jalanjälkiä sotealalle ja mitä ajatuksia samalla alalla työskentely heissä herättää.
Aloitetaan äidistä. Jaana, kuinka kauan olet työskennellyt fysioterapeuttina, minkälaista työtä teet ja miten päädyit alalle alun perin?
Jaana: Olen työskennellyt fysioterapeuttina jo 42 vuotta, suorittanut erikoistumiskoulutuksen tuki- ja liikuntaelinsairauksien puolelta ja täydennyskouluttautunut työfysioterapeutiksi. Työskentelen yksityisellä puolella Kelan ryhmä- sekä yksilömuotoisten kuntoutuskurssien parissa. Suurin asiakasryhmäni ovat työikäiset, jotka tulevat ammatilliseen kuntoutukseen erilaisten tuki- ja liikuntaelinongelmien takia, jolloin tavoitteena on työ- ja toimintakyvyn parantaminen. Sanoisin, että alun perin päädyin alalle, koska liikunta on ollut iso osa elämääni lapsesta saakka ja halusin siihen liittyvän työn. Iso vaikutus oli myös keskikouluni liikunnanopettajalla, joka oli myös lääkintävoimistelija eli nykytermillä fysioterapeutti. Muistan olleeni 12-vuotias, kun hän kuntoutti autokolariin joutunutta koulumme poikien liikunnanopettajaa, ja silloin tajusin, että tuota työtä haluan itsekin tehdä.
Entä Sannamari, samat kysymykset sinulle: kuinka kauan olet ollut alalla, minkälaista työtä teet? Miten päädyit alalle ja millaisena näet äitisi roolin siinä?
Sannamari: Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2015 ja siitä asti olen tehnyt alan töitä muutamassa eri paikassa. Tällä hetkellä työskentelen julkisella puolella psykofyysisen fysioterapian parissa, johon olen käynyt täydennyskoulutuksen. Työskentelen siis mielenterveysasiakkaiden kanssa. Tämä puoli fysioterapiasta alkoi kiinnostaa jo opiskeluaikana. Minulla ei ammatinvalinta ollut yhtä selkeä kuin äidilläni ja lukion jälkeen pidin välivuoden miettien, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Opiskelin ensin matkailualaa ja valmistuinkin matkailuvirkailijaksi, mutta se ei tuntunut omalta jutultani. Minullakin on liikunnallinen tausta ja uskon, että sillä oli oma vaikutuksensa siihen, että päätin hakea opiskelemaan fysioterapiaa. Äitini rooli alalle hakeutumisessa oli se, että hänen kauttaan olin nähnyt yhden osan fysioterapeutin työstä ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Ajatukseni alkoivat suuntautua sinne päin pikkuhiljaa enemmän, että voisiko se olla minunkin alani. Vaikka nyt teemme hyvin erilaista työtä saman ammattiryhmän sisällä, on äitini rooli alalle hakeutumisessa ollut iso.
Miltä Jaana sinusta tuntui, kun Sannamari ilmoitti hakevansa sinun jalanjäljissäsi opiskelemaan fysioterapiaa?
Jaana: Se oli minulle positiivinen yllätys. Se ei yllättänyt niin paljon kuin se, että ensin Sannamarin vanhempi veli kertoi haluavansa opiskella fysioterapeutiksi. Veli kuitenkin päätyi toiselle alalle opiskelemaan. Mukavaa oli, että olin onnistunut luomaan lapsilleni positiivisen kuvan alasta ja välittämään heille sellaisen kuvan, että viihdyn työssäni ja sinne kannattaa hakeutua. On hienoa, että Sannamari on löytänyt täysin oman polkunsa ammatin sisältä ja hän on tosi pätevä omassa työssään.
Mikä teitä innostaa työssänne?
Sannamari: Minua innostaa psykofyysinen lähestymistapa ja ajatus siitä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Työni on hyvin erilaista kuin perinteisesti fysioterapeutin työstä ajatellaan. Tein valmistumiseni jälkeen ensin töitä neurologisista haasteista kärsivien asiakkaiden kanssa, mutta nyt koen löytäneeni oman suuntani ammatin sisällä. Ihmisen mieli ja sen parissa työskentely herättävät mielenkiintoa ja innostavat minua. Myös moniammatillisessa tiimissä työskentely on innostavaa. Teen jatkuvasti yhteistyötä lääkärien, sairaanhoitajien, toimintaterapeuttien ja esimerkiksi psykologien kanssa.
Jaana: Työurani on ollut pitkä ja olen työskennellyt samalla työnantajalla koko tämän ajan, mutta työnkuvani on kehittynyt tänä aikana paljon. Se on tietysti innostavaa, kun pääsee tekemään uusia asioita omassa työssään ja kehittymään siinä. Alkuun työni sisälsi paljon veteraani- ja yksilökuntoutusta, mutta viimeiset vuosikymmenet pääpaino on ollut Kelan kuntoutuskurssien ohjaamisessa. Pitkät asiakaskontaktit ovat minulle mieleisiä, meidän kuntoutuskurssimme kestävät yhdeksästä kuukaudesta vuoteen. On mukavaa olla tukemassa ihmisen työ- ja toimintakykyä. Alan monipuolisuus innostaa minua ja myös moniammatillisuus, jonka Sannamari jo mainitsikin. Minusta on mahtavaa se, että teemme tiiminä töitä esimerkiksi lääkärin, sairaanhoitajan, psykologin, sosionomin, toimintaterapeutin ja liikunnanohjaajan kanssa, emmekä yksilöinä.Yhdessä takaamme asiakkaille parhaan mahdollisen kuntoutuksen.
Miten yhteinen ammatti näkyy arjessanne, tuleeko teidän esimerkiksi sparrailtua tai konsultoitua toisianne?
Jaana: Opiskeluaikana Sannamari oli tutustumassa fysioterapeutin työhön minun työpaikallani ja olen joitain hänen koulutehtäviään lukenut läpi ja niin edelleen. Tietysti kun Sannamari opiskeli, minua kiinnosti mitä opiskeluissa milläkin hetkellä käydään läpi ja sillä tavalla pyrin pysymään ajan hermolla. Sannamari on myös ollut kouluttamassa minua ja kollegoitani psykofyysisen fysioterapian saloihin, mikä oli mahtava juttu.
Sannamari: Kyllä me joskus puhutaan työasioista ja jaetaan kokemuksia töistä. Äiti saattaa joskus minua konsultoida, esimerkiksi että miten kannattaisi toimia hyvin ahdistuneen kipuasiakkaan kanssa. Ja taas minä saatan häntä konsultoida, jos minun asiakkaallani on psyykkisen haasteen lisäksi joku tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvä haaste. Eli tällaista kollegiaalista vuoropuhelua kyllä joskus käydään, ei kuitenkaan liian usein. Koitetaan pitää vapaa-aika vapaa-aikana kuitenkin. Ehkä yhteinen ammatti on myös tietyllä tavalla lähentänyt meitä, vaikka olemme aina olleetkin läheisiä. On mukavaa, että perheessäni on joku, joka ymmärtää työtäni niin hyvin.
Mitä koette oppineenne toisiltanne tästä alasta?
Sannamari: Tietysti olen konsultoimalla oppinut äidiltä paljon hänen erikoisalastaan, eli tuki- ja liikuntaelinfysioterapiasta ja kuntoutuspuolesta, koska hänellä on niin hyvä tietotaito ja kokemus sieltä puolelta. Olen huomannut, että vaikka olemme tietyllä tavalla hyvin erilaisia, meissä on myös paljon samaa. Ihmisten kohtaaminen on meille molemmille luontevaa ja myös antoisaa.
Jaana: Olen samaa mieltä, siinä mielessä olemme tosi samanlaisia. Sannamarilta olen oppinut paljon psykofyysisestä fysioterapiasta, josta taas hänellä on paljon hyvää tietotaitoa. Arvostan tosi paljon hänen osaamistaan.
Sannamari: Uskon ammentavani äidiltä myös sen, että kohdataan ihmiset ihmisinä ja pyritään siihen, ettei ole ennakkokäsityksiä tai -oletuksia, jotka asettaisivat tietyt rajat ihmisen kohtaamiseen. Työroolissa pyrin aina tähän ja uskon tämän olevan äidiltä opittua.
Medikumppani toivottaa ihanaa äitienpäivää <3
