Työterveyshuoltoa pienellä tiimillä, suurella sydämellä

Lääkäri rekrytointi

Innolla lähdimme tutustumaan uuteen asiakkaaseen, Lahden seudun Yritysterveyteen, jossa pääsemme kuulemaan, millaisia toiveita heillä on tuleville, työterveyshuollon tehtävistä innostuville kollegoille. Orimattilan toimitilat sijaitsevat n. 20 km päässä Lahden keskustasta

Saamme auton kätevästi maksuttomaan parkkiin suoraan Orimattilan toimipisteen eteen ja meitä on iloisena vastassa Lahden Seudun Yritysterveydessä työterveyshoitajina työskentelevät Marika Kinnunen ja Anne Weckman. Heidän matkassa saamme tutustua yrityksen toimintaan yhdessä kollegani, Medikumppanilla seniori rekrytointikonsulttina toimivan Kaisa Mannisen kanssa.

Marika ja Anne kertoivat molemmat ensi töikseen arvostavansa työpaikassaan erityisesti sen lämminhenkistä, vilpitöntä ja kunnioittavaa ilmapiiriä sekä sitä, että heille jokainen saa tulla aidosti omana itsenään.

työterveyslääkäri rekry
Kuvassa Lahden Seudun Yritysterveyden työterveyshoitaja Anne Weckman (taka-alalla) ja Medikumppanin Kaisa Manninen (etualalla) kuvattuna
Orimattilan toimipisteen tiloissa.

Ihmislähtöinen ote todella välittyy heti ensi kohtaamisesta lähtien ja haluamme ottaa selvää, millainen helmi tämä pienikokoinen, Lahden seudulla toimivia ja erilaisia organisaatioita laajasti palveleva työnterveysasema oikein onkaan. 

-Olemme omanlainen, erittäin pidetty ja luotettava, yhdistyspohjainen työterveyshuollon toimija ja palvelemme pieniä- ja keskisuuria yrityksiä Lahden seudulla, kertoo Anne ja jatkaa;

Työyhteisömme koostuu monipuolisesta osaamista ja meillä on jokaisella vähän erilainen tausta. Se rikastaa yhteistyötä monella tapaa. Meillä todella arvostetaan ihmistä omana itsenään ja töitä tehdään rennossa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, hymyjä ja huumoria vaalien. Ehkä sekin kertoo jotakin, että meillä ei ole erikseen työvaatteita; teemme töitä ilman byrokratiaa ja toimintamme perustuu hyväksi havaittuun lääkäri- hoitaja malliin, kuvailee puolestaan Marika ja jatkaa.

-Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että hoitajina toimimme aina lääkärin kanssa yhdessä ja autamme häntä sen mukaan, mikä lääkärin oma toive on. Meillä lääkäri pääsee itse vaikuttamaan isosti omaan työnkuvaan ja päättää esimerkiksi siitä, millaisia toimenpiteitä haluaa tehdä itse ja missä puolestaan toivoo meidän auttavan. Lääkäri voi myös itse suunnitella päivien rakenteen ja määrittää sen, miten oman kalenterin rakentaa.

Olemme täällä yhdessä auttamassa asiakasta ja teemme tiiminä töitä asiakkaan hyvinvoinnin eteen, se on kaikkien yhteinen tavoite, olla olemassa asiakasta varten. Asiakkaat todellakin ovat tämä työn suola, kertoo Anne ja jatkaa;

– Pienenä toimijana meillä on verrattain pysyvä asiakaskunta ja hyvä näkyvyys työn tuloksiin. Pääsemme läheltä seuraamaan miten asiakkaiden tilanteet etenevät ja kuljemme aidosti heidän rinnallansa. Työssä on hyvää myös, se, että koska toimimme työnikäisten parissa, asiakkailla on myös vastuu omasta elämästään. Se usein syventää asiakassuhdetta, kun voimme avoimesti puhua haastavistakin tilanteista asiakkaiden kanssa ja löytää yhdessä juuri hänelle sopivia tapoja tukea hyvinvointia.   

Kuulostaapa virkistävän erilaiselta, positiivisella tavalla, pohdimme yhdessä Kaisan kanssa, kun kuuntelemme Annen ja Marikan kertovan työstään.

– Tänne on helppo tulla töihin ja töistä on myös helppo lähteä, kertoo Anne ja kiteyttää sen mitä Kaisan kanssa ajattelemme; Lahden Seudun Yritysterveys on myös perhemyönteinen työnantaja. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöstöllä on mahdollisuus rakentaa työpäivänsä itselleen parhaalla tavalla. Jokaisella työntekijällä on sekä valtaa että vastuuta, jotka kulkevat käsikädessä ja mahdollistavat sekä tehokkaan työn tekemisen, että työssä onnistumisen edellytysten toteutumisen. Tästä kertoo myös Marikan kommentti;

– Työantaja ei sido meillä käsiä, ainoastaan antaa puitteet tehdä auttamistyötä parhaalla mahdollisella tavalla. Ja jos uusi kollegamme sattuu olemaan uudistusmielinen, meillä kyllä saa edistää asioita, tarttua toimeen ja kehittää meistä entistäkin parempi työterveyshuollon kumppani asiakkaillemme. 

Kiitämme haastattelusta sekä mahdollisuudesta tutustua tähän ainutlaatuiseen, sympaattiseen toimijaan, jossa yhdistyy kiehtovalla tavalla ihmislähtöisyys, perinteet, asiakasuskollisuus ja modernin maailman ketterät toimintatavat. Iloitsemme mahdollisuudesta päästä rekrytoimaan hoitotyön tekijöitä juuri heille, koska tiedämme heidän olevan hyvissä käsissä.

Kirjoittaja,

Riikka Seppälä, Markkinointipäällikkö, Medikumppani Oy

>> Tutustu Lahden Seudun Yritysterveyden avoimiin työpaikkoihin.