WHO:n mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvista haasteista sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.
Uskomme Medikumppanilla siihen, että hyvinvoivat yksilöt tekevät hyvinvoivan yhteisön. Henkilöstön hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukeminen ei aina edellytä suuria investointeja ja resurssien lisäämistä, myös jokaisella kohtaamisella on väliä ja yksikin nähdyksi ja kuulluksi tulemisen hetki voi olla käänteentekevä. Olemme toimineet terveydenhuollon henkilöstöpalvelualalla jo 20 vuoden ajan ja nähneet kerta toisensa jälkeen, miten merkittävä positiivinen vaikutus tunnetaitoisella johtajuudella ja arvostavalla, yksilöllisellä esihenkilötyöllä on henkilöstön hyvinvoinnille ja sitä kautta myös koko alan pito- ja vetovoimaisuudelle. Henkilöstömme hyvinvoinnin turvaaminen on meille kunnia-asia ja innostuimmekin tässä kirjoituksessa kertomaan Medikumppanin esihenkilötyötä ohjaavista ja henkilöstämme hyvää mielenterveyttä tukevista arvoista.
Yksilö ja yhteisö
Ymmärrämme, että jokainen ihminen, pesti ja työyhteisö on ainutlaatuinen. Kuuntelemme henkilöstöämme, emme vain kuullaksemme, mutta myös ymmärtääksemme, ja otamme aina huomioon yksilölliset elämäntilanteet, tarpeet, toiveet ja työunelmat. Emme tarjoa vain työpaikkoja työntekijöille, vaan rakennamme unelmien urapolkuja, jotka mahtuvat erilaisiin elämäntilanteisiin yksilön ja myös tämän läheisten hyvinvointia ja mielenterveyttä tukevalla tavalla. Kannustamme jokaista olemaan oma itsensä, sillä uskomme myös siihen, että yksilön hyvinvointi on kaikkien etu. Hyvinvoivat yksilöt vievät hyvää eteenpäin omiin työyhteisöihin ja myös potilaille. Suhteemme lääkäreihin, hoitajiin ja asiakkaisiin on meille kunniakysymys ja teemme kaikkemme, jotta jokainen meidän työntekijöistämme saisi aidosti kokea olevansa tärkeä juuri sellaisena kuin on.
Teot ja kehitys
Toimitamme terveydenhuollon kentällä kuulijan virkaa ja haluamme aidosti auttaa henkilöstöämme heille parhaan mahdollisen työkokonaisuuden löytämiseksi. Näemme mahdollisuudet suurempina kuin uhat ja keskitymme ratkaisuihin ongelmien sijaan. Olemme koulutuksen ja kehitystyön puolestapuhujia ja suhtaudumme virheisiin oppimistilaisuuksina, tämä pätee myös meihin itseemme; uskallamme katsoa peiliin, vaikka se joskus kipeää tekeekin, ja haluamme ottaa palautetta vastaan, jotta voimme kehittyä ja onnistua yhä paremmin.
Olemme valmiit tekemään hartiavoimin töitä, jotta yksilölliset unelmien urapolut toteutuvat; kysymme, kuuntelemme ja kartoitamme erilaisia vaihtoehtoja ja käymme aktiivista ja läpinäkyvää keskustelua sekä hakijan että tilaajan välillä. Olemme aidosti ylpeitä rekrytointiosaamisestamme ja laadukkaasta profiloinnista, jonka turvin pitovoimamme on jopa 90 %. Uskomme, että hyvää pitovoimaamme selittävät aito välittäminen ja se, että täyttäessämme mahdollisimman hyvin lääkäreiden ja hoitajien toiveita, emme kuitenkaan lupaa sellaista, mitä emme voi pitää, ja myös kerromme siitä reilusti. Silloin kun jotakin lupaamme, sen myös pidämme.
Aitous ja hyvyys
Olemme sitkeitä optimisteja ja toimimme tunnollisesti sen mukaan. Toimintaamme ohjaa vilpitön halu kohdata jokainen ihminen ainutlaatuisena ja tärkeänä. Uskomme, että hyvä tulee hyvän luokse, ja että hyvän mielenterveyden keskiössä on aina ihmisen kunnioittaminen ja arvostava kohtaaminen – myös kiireen keskellä ja kuormittavissa tilanteissa, ja erityisesti niissä. Ihmisyys toinen toisiamme kohtaan ei maksa mitään ja on meidän kaikkien saatavilla, tässä ja nyt.
Ajattelemme myös, että emme voi vaikuttaa menneisiin tapahtumiin, tai poistaa aiempia kokemuksia huonoista tai turvattomista työyhteisöistä, mutta voimme auttaa henkilöstöämme suuntamaan kohti myönteistä tulevaisuutta ja hyvää mielenterveyttä tukevia urapolkuja yksi hyvä kokemus kerrallaan. Niiden toteutumista tukee koko Medikumppanin tiimi ja jokaisen työntekijän oma, aidosti välittävä, tukeva ja koko työsuhteen ja kaikissa sen käänteissä rinnalla kulkeva esihenkilö. Meistä on ihana olla apunasi rakentamassa unelmiesi urapolkua; sellaista, jossa voit aidosti hyvin ja joka mahtuu elämääsi. Sinä tiedät, mikä on sinulle parasta – me teemme siitä totta.