Mitä tehdään toisin siellä, missä terveysalan työntekijät voivat hyvin?

tiimityö

Terveydenhuoltoala on vaativa ammattiala. Työntekijät kohtaavat päivittäin haastavia tilanteita pitäessään huolta muiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Osassa terveydenhuollon työpaikoista voidaan hyvin ja koetaan onnistumisen hetkiä. Osassa harvemmin tai hyvin harvoin.

Mitä tehdään toisin niissä terveydenhuollon yksiköissä, joissa työntekijät voivat hyvin ja menestyvät työssään?

Työntekijäpula, epäonnistunut hoitotyö, huono johtaminen ja hoitovirheet ansaitsevat tulla kuulluksi. Liian helposti käy kuitenkin niin, että keskustelu on hukkua näistä negatiivisista asioista jankkaamiseen. Päivittäin terveydenhuollossa myös onnistutaan, ylitetään potilaiden odotuksia ja pelastetaan korvaamattomia ihmishenkiä.

Työt hoituvat, kun työilmapiiri ei haise

Joka ikinen asia suurenee, johon huomio zoomataan. Siksi meidän tulisi osata riittävästi nähdä ympärillämme onnistumistarinoita. Niitä huipputyyppejä ja -yksiköitä, joissa työt hoituvat eikä työilmapiiri haise. Hyvien käytäntöjen jakaminen ei olisi keltään pois. Silti kuulemme niitä ongelmapuheen pauhun alta liian vähän.

Menestyvissä terveysalan työpaikoissa moni asia tehdään oikein. Niissä henkilökunta kokee tulevansa reilusti ja kannustaen johdetuksi. Vastuu hyvästä ja toimivasta työilmapiiristä on jokaisella. Silloin yksittäinen työntekijä voi kokea olevansa arvostettu, tulevansa kuulluksi ja voivansa vaikuttaa työhönsä.

Tunneälykkäät tiimipelaajat onnistuvat työssään

Hyvinvoivilla terveysalan työpaikoilla ollaan tunneälykkäitä tiimipelaajia. Niissä työntekijöistä pidetään hyvää huolta ja henkilöstön vaihtuvuus on vähäistä. Se saavutetaan muun muassa toimivalla perehdytyksellä, mentoroinnilla, työnohjauksella ja laajoilla työterveyspalveluilla.

Yhdessä onnistuminen lähtee pienistä arkisista asioista. Toisten kannustamisesta, aidoista kiitoksista ja ristiriitojen fiksuista ratkaisuista. Lopulta kyse on yhdestä yksinkertaisesta asiasta: toisen ihmisen arvostavasta kohtaamisesta.

Kehittämistyöhön valittamisen sijasta hyvää hyrinää

Helposti kuuntelemme päätä puistelleen hyvinvoivien terveysalan työpaikkojen onnistumistarinoita. Puuskahdamme, ettei tuollaista voi sote-alalla olla olemassakaan. Entä, jos ensi kerralla pistäisimme kehittämistyössä toisen asennevaihteen silmään? Lähtisimmekin selvittämään, mistä hyvä hyrinä ja tekemisen meininki saa alkunsa.

Valittamisen sijaan omalla työpaikalla on tehtävä rohkeista ratkaisuja. Siivottava ei-toivotut toimintamallit pois ja heitettävä roskakoppaan perusteeton näin-on-aina-ennenkin-tehty päivittely. Yhtä aikaa kannattaa benchmarkata hyviä käytäntöjä, onnistumistarinoita ja työilmapiiriä putsaavia toimivia keinoja sieltä. Sellaisia terveysalan työpaikkoja on varmasti enemmän kuin saamme (sosiaalisesta) mediasta lukea.

Kuulisin mielelläni lisää terveysalan onnistumistarinoista ja niistä työpaikoista, joissa työntekijät voivat hyvin. Olisiko sinulla mielessä sellainen työpaikka? Kerro siitä minulle. Laitetaan yhdessä sana kiertämään.

Teija Koskinen on tunneälykäs johtaja, jota inspiroivat tuloskasvun rakentamisen lisäksi ihmiset. Teija on toiminut esimiesroolissa toistakymmentä vuotta, jonka aikana toimialat ovat vaihdelleet finanssialasta IT-alaan. Nyt hän toimii suomalaisen terveydenhuollon henkilöstöpalveluyrityksen Medikumppanin toimitusjohtajana.