Kadonneet työelämän tarinat: aivan tavalliset ihmiset tekemässä tavallista työtä 

| BLOGI

Julkisuudessa esiintyvät kertomukset työelämästä ovat usein turhan kaksijakoisia. Joko ne ovat synkkiä tarinoita, joissa työ on kuin pakkopullaa, ja ainoa valonpilkku on lähellä olevat työkaverit. Tai sitten juonikuviona on intohimon ja merkityksen kyllästämä kertomus, jossa työntekijä herää joka aamu innosta puhkuen työn äärelle, kunnes iskee uupumus ja alkaa harras armollisuuden hokeminen.   Entä se valtava määrä

Lue lisää »

Medikumppani 20 vuotta | Kiitos kuluneesta vuodesta | Hyvää joulua & Onnellista uutta vuotta 2024 | Videotervehdys

| BLOGI

Jouluinen videotervehdys Medikumppanilta. Hei! Vuosi on tulossa päätökseen, ja samalla päättyy myös Medikumppanin 20-vuotisjuhlavuosi. Jo 20 vuotta olemme saaneet olla mukana tukemassa suomalaista terveydenhuoltoa välittäen työntekijöitä kaikkialle Suomeen. Ilman teitä, rakkaat medikumppanilaiset, asiakkaat ja yhteistyökumppanit, ei olisi meitä, eikä tätä 20-vuotista tarinaa. Sydämellinen kiitos kaikesta luottamuksesta ja arvostuksesta, jota olemme saaneet osaksemme tänäkin vuonna. Medikumppani

Lue lisää »

Ergomentor Oy ja Medikumppani Oy solmivat sopimuksen koulutusyhteistyöstä

| BLOGI, TIEDOTE

Medikumppani ja Ergomentor lähtevät koulutusyhteistyöhön vuoden 2024 alusta alkaen. Ergomentor on koulutus- ja konsultaatioyritys, joka järjestää ammatillista koulutusta ja tukee sote-alan osaamisen kehittymistä. Ergomentor on erikoistunut lakisääteisiin ergonomian, työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden koulutuksiin, joiden avulla tuetaan terveydenhuollon ammattilaisten työssä jaksamista. Jatkossa nämä palvelut ovat ostettavissa myös Medikumppanin kautta. Mistä koulutusyhteistyössä on kyse? -Teemme koulutusyhteistyötä lisätäksemme sote-alan

Lue lisää »

Työhyvinvoinnin askelmerkkejä – Medikumppanin työyhteisökyselyn tulokset

| BLOGI, KYSELY, tutkimus

Medikumppanin työntekijöiltä saadun palautteen mukaan työntekijämme ovat tyytyväisempiä Medikumppaniin työnantajana kuin mitä alalla työskentelevät keskimäärin ovat työnantajaansa. Saamamme palautteen mukaan työntekijämme kokivat työssään huomattavasti enemmän arvostusta kuin alalla keskimäärin koetaan, kirjoittaa Medikumppanin HR-päällikkö Jenny Ruuskanen. Syksyn aikana olen osallistunut erilaisiin työkykyä käsitteleviin seminaareihin ja koulutuksiin. Niiden ja myös julkisuudessa esillä olleiden vuokratyöntekijöitä käsitelleiden artikkeleiden myötä

Lue lisää »

Työn jousto lisää hyvinvointia terveydenhuollon työntekijöille

| BLOGI

Joustoa työhön – Miksi terveydenhuollon työntekijä valitsee vuokratyön? Kun lääkäri tai hoitaja päätyy valitsemaan vuokratyön, on hänellä usein toiveissa työn joustavuus. Jouston tarve voi kummuta henkilökohtaisesta elämäntilanteesta, tai olla keino säädellä kuormitusta ja parantaa jaksamista. Nämä asiat nousevat useimmiten esiin, kun Medikumppanin rekrytoijat keskustelevat terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Työn joustolla voidaan tarkoittaa sen ajallista ja määrällistä

Lue lisää »

Tunnetaitoista johtajaa ei aina hymyilytä

| BLOGI

Tunnetaitoisella johtajalla on kyky tunnistaa omia tunteita, ymmärtää niiden juurisyitä ja säädellä niitä. Se on tahtoa ymmärtää työntekijöitä ja kykyä asettua heidän asemaansa. Uskallus puuttua ja selvittää epäkohtia pelkäämättä tunnereaktioita tekee tällaisesta johtajasta taitavan konfliktien ratkaisijan ja työtiimin arkisen luotsin. ”Tunteet ovat ääritilojen sijasta osa hyvän työpaikan arkea” Olen vuosia kehittänyt vuorovaikutteista ja valmentavaa johtamista

Lue lisää »

Lääkäri Anne-Mall Maripuu ja Jenny Ruuskanen

10 vuotta Medikumppanin lääkärinä – ”Parasta on ollut henkilökohtainen ja huomaavainen suhtautuminen sekä sopivan työajan mahdollisuus”

| BLOGI

Hip hurraa Anne-Mall Maripuu, joka jäi eläkkeelle 10 vuoden työsuhteestaan Medikumppanilla! Anne-Mall työskenteli Medikumppanin lääkärinä vuosina 2009–2019, ja oli näin yksi pisimpään meillä viihtyneistä lääkäreistä. Tässä jutussa hän jakaa kokemuksiaan vuosien varrelta ja muistelee, millaista Medikumppanilla oli olla töissä. – Hei Anne-Mall! Kiitos kun ehdit kertoa kokemuksistasi. Kertoisitko ensin hieman itsestäsi? ”Aloitin työt Medikumppanilla (silloisella

Lue lisää »

Medikumppanin työsuhde-edut

| BLOGI

Medikumppanin työntekijänä: – Tarjoamme sinulle laajan työterveyshuollon Terveystalossa. – Käytössäsi on koulutusrahaa oman osaamisen kehittämiseen. Koulutusrahan suuruus riippuu työmäärästä ja työjakson pituudesta. Koulutusrahaa voit käyttää esim. oman alasi koulutuspäiville osallistumiseen. – Vapaiden, lomien, lyhyemmän työviikon tai lyhyempien työpäivien sopiminen onnistuu joustavasti. – Eläke kertyy koko työtulosta. Potilasvakuutus tulee Medikumppanin puolesta. – Saat 10% alennuksen Ole.Fit

Lue lisää »

Loma lähestyy, mutta keho käy ylikierroksilla? Poimi talteen psykofyysisen fysioterapeutin vinkit palautumiseen ja hermoston rauhoittamiseen

| BLOGI, Vieraskynä

Kesälomakausi on kuumimmillaan. Kevät on ollut pitkä ja stressiä on voinut työn lisäksi aiheutua myös epävarmasta maailmantilanteesta. Lomalla olisi tarkoitus palautua stressin aiheuttamasta kuormituksesta, mutta entä jos se tuntuukin vaikealta ja keho tuntuu olevan jatkuvasti ylikierroksilla? Tässä jutussa psykofyysinen fysioterapeutti Sannamari Rämö antaa vinkkejä kehon rauhoittamiseen. Vinkit sopivat lomalle, mutta yhtä hyvin voit hyödyntää niitä

Lue lisää »

Medikumppanin rekrytointikoordinaattori

Ainutkertaisia kohtaamisia rakentamassa: esittelyssä rekrytointikoordinaattori Jaan Hakula

| BLOGI

Medikumppani saattaa yhteen terveydenhuollon ammattilaiset ja tilaajat laadukkaan profiloinnin turvin ja niin, että molempien osapuolten etu toteutuu aina parhaalla mahdollisella tavalla. Uskomme, että mitä paremmin henkilöstö voi työssään, sen parempaa palvelua asiakkaat saavat ja sitä paremmin me kaikki voimme. Tämän ajatus ohjaa aivan jokaista työpäivää ja kohtaamista Medikumppanin tiimissä, jossa rekrytointeja tehdään suurella sydämellä sekä

Lue lisää »